Hai, rausku ja 500 perhosta

Pitkästä aikaa kävin tänään kirjakaupassa. Siellä vierähti taas siskon kanssa paljon aikaa ja olimme varmoja, että auton ikkunassa odottaa pikavoitto. Ei ollut onneksi! Viihtyisin kirjakaupassa putkeen vaikka kaksi päivää. Tällä kertaa käsiin jäi pojille "500 butterflies" ja "Haiden ja rauskujen maailma". Itselleni halusin ja pitkään hypistelin 2000 luvun antiikkia-kirjaa, mutta en raaskinut kyseistä teosta ostaa. Jäi kuitenkin mieleeni tuo opus ja pakko kai se on hakea :D. Korvan taakse laitoin myös muutaman historiikkiopuksen: "Suomi 1500-luvun kartanoissa" ja "Kaupungin naiset 1910" - nuo kirjat sisälsivät ihania kuvia ja paljon luettavaa! Pitää hakea molemmat kirjastosta hetimiten lainaksi.

Meitin pieni sininen saapui Venäjältä joitakin viikkoja sitten ja tyttö hyväksyttiin laumaan helposti ilmaan minkäänlaisia ongelmia. Eipä meillä näissä asioissa koskaan ongelmia ole ollutkaan. Tyttö sai kutsumanimekseen Teri. Teri on ilmiselvästi tottunut collieiden seuraan, koska sai ison sätkyn karvat pystyssä nähdessään Renén ekan kerran, kun taas collieiden tapaaminen meni ihan kuin aina olisi meitin pehkojen kanssa samassa porukassa hengannut :).

René oli muutama viikko sitten todella kipeänä. Yhtenä aamuna se alkoi oksentaa, mutta lähdin rauhallisin mielin töihin koska oksentelu näytti rauhoittuvan. Miehen tullessa töistä oli kuitenkin oksennusta useammassa paikassa ja myöhään samana iltana René alkoi ripuloida verta. Renélle ei kelvannut vesi eikä ruoka. Sen yön valvoin Renén vointia seuraten ja aamulla 6 jälkeen soitin päivystävälle eläinlääkärille. Kuulemma edellisenä viikonloppuna oli tullut ekat samoin oireilevat potilaat ja tauti nimenomaan oli alkanut oksentelulla ja veriripulilla. Lääkitsin äijää Attapektiinillä, NutriPlussalla ja Nutrisalilla ja jouduin juottamaan väkisin ruiskulla. Kuulin paljon kehuja Canikur Pro tahnasta ja hain sitä apteekista ja täytyy kyllä liittyä kehujien joukkoon! Meillä ei Canikur-tabletit koskaan ole auttaneet ripuliin, mutta tahna kyllä oli paljon parempaa tavaraa! Nyt papparainen on alkanut tiputtelemaan pissaa ja sitä tutkitaan. Pissanäytteen kiikutin tänään eläinlääkäriille ennen töihin menoa ja se oli täysin puhdas.. niin kuin arvelinkin.

Muutamassa näyttelyssä on tullut käytyä ja huomasin juuri, että kolmessa viimmoisessa näyttelyssä on jokaisessa tullut pu- ja/tai pn-sija :). Nokialla Rio oli PU4 ja Enya PN3 va-SERT, Raisiossa Enya ROP SERT ja Tampereella Dustin PU2 va-SERT.

Talon maalausurakka on jäissä ollut jo pitkään ilmojen takia. Terassi on yhä maalaamatta ja ulkorakennukset. Aita on tekemättä.. mutta suunnittelin kyllä jo hakevani väliaikaista aitaa varten tarpeet ensi viikon aikana kaupasta ja kyhätä vaikka itse sellainen tuohon ensi kesään asti. Kolme vuotta aitaa odottaneena alkaa huumori loppua :D. Nyt on muutaman päivän ollut taas tosi lämmintä säätä ja tottakai meillä ollaan räkätaudissa ja kuumeessa. Pojat ovat jo paljon parempia ja paranemaan päin, mutta Sami alkoi vasta tänään aivastella ja onkin ihan tukossa. Saatiin sentään räystäskourut tyhjennettyä tänään kaikesta moskasta.

Hevoset voivat hyvin ja ovat yhä laitumella yötäpäivää. Selvästi tekevät jo paksumpaa turkkia ja vihreää ei enää riitä tarpeeksi sapuskaksi, vaan paalin verran heinää on jo annettu yöksi ja kyllä mammat sen kokonaan mielellään mussuttavat yön aikana. Sami kävi hakemassa eilen isänsä kanssa heinää, joten sitä riittää nyt joksikin aikaa. Talveksi on tehtykin sopimus heinäntuottajan kanssa, joten sitä saadaan nyt onneksi tasalaatuisena koko tuleva talvi tarpeen mukaan.

Mies kyhäsi tuossa jokin aika sitten kaneille sisätilat uuteen uskoon. Nyt on hienot ja siistit aidat ja uusi portti pupuilla ja siivosin muutenkin kanien sisätilat kesän alussa "isolla kädellä". Lämpöeristettyä koppia ei kovin paljon ole kanit käyttäneet tämän kesän aikana, mutta kenties talvella sille tulee taas tarvetta. Meillä on kaneilla käytössä ulkorakennuksen sisällä noin 5 neliön alue ja sisällä on myös niiden lämpöeristetty koppi. "Sisätarhasta" pääsee ulkotarhaan, joka on noin 6 neliötä mitoiltaan. Hyvin kylmillä ilmoilla (kuten viime talvena) suljen tuon pupujen ulko-oven tarhaan, mutta ne kelmit yleensä kyllä avaavat sen itse uudelleen :). Ilmojen kylmettyä huomaa selvästi aina sen, että kanit alkavat syödä enemmän. Keräävät tietysti talven varalle rasvakerrosta päälleen ja vaihtavat turkkia.

Nyt on aika lähteä viemään koiria "yöpissalle" ja sitten kaatua itse sänkyyn, jotta jaksaa taas huomenna..

07.09.2010

Yskää ja Nokian ryhmis

Ollaan miehen kanssa sairasteltu viikko. Molemmilla on keuhkoputkentulehdus, joka minulla alkaa olla jo suht mallikkaasti ohi, mutta miehellä ei ole parantunut yhtään. Hän onkin menossa uudelleen lääkäriin heti huomenna maanantaina.

Lauantaina olimme Rion, Moccan ja Enyan kanssa Nokian ryhmiksessä ja olen ihan tyytyväinen tuloksiin. Rio oli avoimenluokan toinen ja paras uros 4, Rion velipojan ollessa ykkönen ja saaden toisen sertinsä. Hienoa Doni! :D Enya on ollut viimeksi kehässä noin 1½ vuotta sitten, kun tässä välissä oli vauvalomalla. Enya oli Nokialla hienosti narttujen avointen toinen ja paras narttu 3 ja sai varasertin! Mocca junnuissa ERI2. Mocca on nyt yhtä junnusertiä vaille Viron junnuvalio ja toivottavasti poika sen vielä nappaa ennen kuin pudottaa turkkinsa ja jää turkinkasvatus lomalle :). Nokialla oli tukahduttavan kuuma! Yskä pysyi kuitenkin jotakuinkin aisoissa, vaikka jatkuva hiki ja paahde saikin välillä köhimään. Onneksi ei Nokialla ihan Kuopion helteisiin sentään ylletty, tänään Becksin isä oli Kuopion kolmipäiväisen näyttelyn VSP ja siellä kuulemma varjossa oli ollut +36 astetta! Hetkellinen kova myrsky runnoi Poria tänään, mutta onneksi ei täällä meidän suunnalla kuitenkaan. Täällä satoi ja ukkosti kyllä kotvasen aikaa, mutta vain pienen hetken ja lopun aikaa aurinko kurkisteli pilvien lomasta ja lähdettiinkin illalla koirarannalle poikien, Enyan ja Dustinin kanssa. Poikien ei pitänyt mennä uimaan, mutta annoin heille luvan kahlailla vedessä.. mutta siellä ne mahallaan puljasivat molemmat vaatteet päällä meressä :)

Viikon päästä meillä pitäisi olla vihdoinkin se kauan odottamani merletyttö kotona! Jännityksellä odottelen tyttöä Suomeen!

Tässä vielä Rion ja Enyan arvostelut eiliseltä Nokian näyttelystä. Tuomari Erica Bakker van de Woestijne, Alankomaat.

Rio:
"4-vuotias soopeli, hyvän tyyppinen. Hyvä maskuliininen pää. Tummat silmät. Hyvä ilme. Oikeanlainen purenta. hyvät korvat. Hyvä ylälinja. hyvin kulmautunut. Hyvä runko. Erittäin hyvä turkinlaatu. Liikkuu hyvällä draivilla & hyvä häntä. Hyvä luonne." AVO ERI2 PU4
Enya:
"3-vuotias tricolour. Hyvän tyyppinen, hyvän kokoinen & hyvät mittasuhteet. Narttumainen pää, hyvät korvat. Hyvät silmät ja ilme. Hyvä ylälinja. Erinomaisesti kulmautunut. Hyvä luusto ja tassut. Erinomainen turkki ja väri. Liikkuu erittäin hyvin. Hieman ahdas takaa. hyvä häntä. Hyvä luonne." AVO ERI2 PN3 va-SERT

08.08.2010

Sitä sun tätä..

Meillä yskii koko sakki ja yksi joukosta on kuumeessa. Kesäflunssa näillä helteillä tästä vielä puuttuikin! Ikuna en muista näin kuumaa kesää olleen ja viime yönä pimeästä kämpästä katselin ulos olkkarin ikkunasta, rakennustelineiden välistä kurkkien, järjettömän komiaa salamointia! Mieskin tuli seuraani ja oli pakko lähteä ulos ihastelemaan ja kauhistelemaan sateen hieman taltuttua. Salamointi jatkui yli tunnin ja oli lähes tauotonta..

Talo on pian maalattu, kiitos ahkerien talkoolaisten! Naapurin setä tuossa kävi kertomassa, jotta joku on maalannut tämän talon aikoinaan isolla määrällä pellavaöljyä + hitusella maalia. Arvatkaapas kupliiko tuo pellavaöljy tuolta ylös, kun se kuumenee maalia pois hiottaessa?! Voi perkele, on siinä äijää aivoilla heitetty.. Saipa setä kiiltävän talon joksikin aikaa, kunnes öljy kuumetessaan alkoi kiehua seinästä irti!

Siskon kissa sai pentuja 1½ viikkoa sitten ja olin synnytyksessä mukana. Tänään kävin kurkkaamassa pentuja ja ovat tietysti aivan ihania :). Kaksi punaista poikaa ja yksi lähes merkitön tummanharmaa pentu sekä yksi raidallinen ovat tyttöjä. Mies ei tule ollenkaan pentuja kurkkimaan, koska on niin kissarakas, ettei voisi itselleen mitään, kun pennut näkisi :D. Onneksi me ei millään voida ottaa kissaa tähän huusholliin, vaikka kuinka tekisi mieli!

Sanna on jälleen parhaillaan matkalla Viroon näyttelyyn.. Saas nähdä millaisin tuloksin sieltä kotiin tullaan :). Itse olen muutaman viikonloppuna elokuun aikana menossa näyttelyyn, tällä kertaa Enyan ja Rion kanssa. Rio on ainut jolla oli turkkia, koska pudotti sen keväällä lähestulkoon olemattomiin... nyt näkyy tuppoja jälleen selän päällä ja kyljissä, joten kaljua puukkaa sillekin. Merletytön pitäisi kotiutua muutaman viikon kuluessa, häntä jo kovasti odotellaan :). Toivottavasti kaikki nyt menee hyvin ja saadaan pentu Suomeen..

Ikeassa ja Ideaparkissa tuli käytyä tällä viikolla serkun perheen kanssa. Oli tarkoitus mennä Särkänniemeen toistamiseen tälle kesälle, mutta lupailtiin sadetta tuolle päivälle, joten poikettiinkin Ikeaan.. Siellä hurahti tunti jos toinenkin, kuten aina. Poikien huoneeseen ostetaan vielä uusi tapetti tässä kesän aikana ja saadaan sitten uudet, juuri ostetut huonekalut paikoilleen. Ennen tuota niitä ei edes koota.. Haluan sitten vasta uudistaa koko huoneen, kun on tuo tapetointi tehtynä. Talo on pian muuten siis maalattu, mutta vielä on ikkunat ja nurkkalaudat, sekä lasiterassi maalaamatta, joten hommaa riittää siinäkin. Ulkorakennus ja lasten paha leikkimökki on myös tarkoitus kunnostaa ja maalata, koska pytinki vaatii ehdottomasti uuden katon ja ikkunakarmit. Puuhaa riittää siis.. mahtaako tämä kesä edes riittää tuohon kaikkeen ;)


30.07.2010

Raaps, raaps..

Ihanata! Vihdoin lähti iso kuorma tavaraa kierrätykseen ja alakerta on taas paljon tyhjempi! Oliskohan tuo jo kolmas tai neljäs kuorma kun täältä lähtee.. Roskiinkin lähti rutkasti tavaraa; poikien rikkinäisiä ulkoleluja ja muuta sälää roimasti. Alakerta alkaa näyttää jo aika kivalta ja siistiltä kun melkein kaikesta turhasta tavarasta on päästy VIHDOINKIN eroon. Samin työhuonekin on jopa jo hieman normaalin huoneen näköinen, kun ennen sinne mennessä sai kulkea pientä "kujaa" pitkin samin työpöytien ääreen kaiken tavarapaljouden keskeltä.. 8)

Talomaali käytiin ostamassa tänään ja seinien rapsuttelu jatkuu. Samia on vaivannut kipu niskassa nyt jo viikon, eikä hommista oikein tahdo tulla mitään. Vanhojen maalien rapsuttelu ulkoseinistä on p*rseestä, päästäisiinpä jo maalaamaan! Samalla kauppareissulla, kun haettiin nuo maalit, ostettiin pojille uima-allas. Tarkoituksena oli ostaa 3 kuutiota vettä vetävä allas suojineen ja suodattimineen, mutta olivat kaikki loppuneet.. laiskoina ei jaksettu lähteä muualta hakemaan, tyydyimme siis vähän pienempään ja arkisempaan allasmalliin. Vetää tuokin täytenä noin pari kuutiota vettä, joten kyllä se pojille on ihan riittävä. Usein käydään kuitenkin merenrannassa uiskentelemassa ja leikkimässä, joten tuolle altaalle tuskin on kovaa käyttöä tässä kotona kuitenkaan..

Huomenna olisi tarkoitus lähteä päivällä tallille pesemään Ronjan karsinan seinät. Ronja majailee lähellä Yyterin rantaa ja tänä viikonloppuna Yyterissä esiintyi ensin perjantaina The Baseballs ja parhaillaan siellä pelataan Beach Futis-turnausta. Paikalle odoteltiin ainakin 70 000:ta kävijää, mutta tuntuu, että porukkaa on lapannut paikalle ainakin tuplaten, sillä tiet siihen suuntaan olivat jo perjantaina ihan tukossa. Porin keskustaan asti kuulemma tuo pikatie on ollut pahimmillaan jumissa ja välimatkaa noiden välillä on kuitenkin noin 20 kilometriä. Eli saapi nähdä onko mitään asiaa tallille huomenna, kun ihmiset alkavat vyöryä koteihinsa Yyterin sannoilta ja tukkivat tiet jälleen kerran..

Sanna on jälleen reissulla Eestinmaalla ja Mocca oli tänään hienosti Räpinassa JUN ERI2 PU2! Ilmoittelin pari koiraa muutamaan näyttelyyn tänään.. josko ne sitten näyttelyt tältä kesältä olisivat siinä ja seuraava olisi sitten Voittaja-näyttely joulukuulla :)

10.07.2010

Wilmalle uusi mies

Aamuyö jälleen kerran. Vein äsken koiria yöpissalle, tapani mukaan juuri ennen nukkumaan menoa. Ehdin jo hetken ulkona hihkua ilosta, kun luulin ettei hyttysiä tänä yönä olisi liikenteessä, mutta kyllä ne perkeleet nilkkani kuitenkin löysivät. Eilen oli helle aika tuima, samoin tänään. Eilen Sami lähti poikien kanssa rannalle uimaan ja me mentiin hevosten kanssa sitten perässä ihan talutellen hiukan kahlailemaan mereen. Tuon jälkeen pestiin hevoset ja jo tuossa ajassa ehdin palaa ihan kunnolla, vaikka mielestäni olin ihan hyvin "suojautunut" helteeltä.



Tänään olimme Forssan näyttelyssä ja paikkaa on jälleen pakko kehua. Paikka on iso puisto, jossa vanhat, suuret puut varjostavat kehien ympäristöä. Lähellä on järvi, josta ihana tuuli puhalsi puiden katveisiin koko päivän. Sannan kasvisluokkaa odotellessa teki mieli kömpiä Becksin viereen kevythäkkiin koisaamaan puun katveessa..


Lauantaina meille tuli Tampereelta "Sergei"-leijonanharjas Wilma-pupulle seuraksi. Wilma on ollut kovin yksinäinen, kun Waltsu kuoli keväällä ja Wilmalla kuitenkin koko elämänsä ajan on ollut lajikumppani vierellä. Hyvin puput tulevat toimeen, vaikka pelkäsin ettei Wiltsu välttämättä uutta miestä hyväksy. Sergei on samaa ikäluokkaa Wilman kanssa, eli noin 4-vuotias.



04.07.2010

Silimät ristissä x_X

Nukutttaaaa! Silmät ristissä ajattelin pysyä vielä tovin hereillä ja odotella astianpesukoneen pesuohjelman loppuun asti, viedä koirat yöpissille ja sitten lueskella sängyllä niin kauan kuin silmät vain auki pysyy. Lomaa on jäljellä pari päivää ja vielä huomenna pitäisi olla poutainen päivä, sen jälkeen on lupailtu ukkosta ja sadetta oikein olan takaa.

Juhannusaattona oltiin kahden serkkuni perheiden kanssa Särkänniemessä ja oli varsin rattoisa reissu :) Uudelleen ollaan vielä menossa heinäkuun aikana, koska paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta! Lapsiperheitä oli suhteellisen paljon liikkellä Särkänniemessä aattona, muuten porukka oli aika vähissä. Tungosta ei ollut kuin Ipanaarion puolella.

Sasan kanssa käytiin männä viikolla kontrolliverikokeessa kilpirauhasen vajaatoiminnan- ja viime kerralla poikkeavien munuaisarvojen takia. Thyroxin annostus näyttäisi nyt olevan kohdallaan ja nyt Sasalle aloiteltiin myös tuo munuaisia säästävä ruokavalio (Royal Canin RENAL). Tässä näitä Sasan munuais- ja kilppariarvoja, mikäli jotain kiinnostaa.

5.5.2010 otetut näytteet:

- S-Krea 171 µmol/l (43-115)
- S-Urea 13,8 mmol/l (1,4-9,0)
- S-T4 14,4 nmol/l (17-53)
- S-TSH 2,1 ng/ml (< 0,5)
- S-T4/TSH 6,9 (>30)

HUOM! Tulos asettuu raja-alueelle. Mahdollisesti alkava hypotyreoosi. Tulos viittaa hypetyreoosiin.

*Tässä kohtaa Sasalle aloitettiin Thyroxin 0,1mg-lääkitys 3x2 päivässä.*

21.6.2010 otetut näytteet:

- S-Krea 168 µmol/l
- S-Urea 15,4 mmol/l
- S-T4 32 nmol/l
- S-TSH 0,13
- S-T4/TSH 246,2 (>30)

Turkki on pikkuhiljaa lakannut lähtemästä ja uuttakin karvaa jo kasvaa laikkuihin. Pesin lääkeshamppoolla Sasan eilen pariin otteeseen ja leikittiin sen jälkeen mamman kanssa sitten pihamaalla tovi. Uusia kuvia Sasasta löytyy Sasan albumista (linkki uutisissa) :).

Hepoilta lähetettiin lantanäytteet ellab:iin, jotta voitaisiin täsmämadottaa tammat. Ronjalla lannassa madonmunia pyöreä 0. Heisimatoja tuossa tutkimuksessa ei löydetä, mutta eipä tarvitse nyt madottaa kuitenkaan. Katsellaan sitten syksyllä uudemman kerran. Eläinlääkäriltä saatiin jo ohjeet miten madotellaan hevoset jatkossa tämän vuoden puolella.

Vanha-pappa René on tällä hetkellä leijonassa, mutta pesun, föönin ja trimmin tarpeessa. Pakkohan äijä on vielä trimmata leijonaan, kun se näyttää siinä niin kivalta ja nuorekkaalta :D. Renéltä kyllä vielä virtaa löytyy ja leikkihaluja varsinkin! Hampaat vain vaativat puhdistusta ja otankin papan seuraavalla käynnillä eläinlääkärille mukaan; kuunnellaan sydän ja tsekataan yleiskunto muutenkin sekä purukalusto.

Koirarannalla on käyty muutamaan otteeseen, mutta molemmille kerroille on sattunut tuulinen sää, joten itse ei paljon ole veteen tehnyt mieli :). Hevosten kanssa on tarkoitus lähipäivinä käydä kahlailemassa meressä, kunhan sopiva ilta löytyy.

Talon seiniä on alettu hioa maalausta varten.. aikamoinen homma vielä edessä..


28.06.2010

Yömyhäilyjä 8)

Kesäloma alkaa ensi viikolla! Aiemmin oli tarkoitus, että pidän kesäloman Enyan pentujen syntymästä eteenpäin, mutta nyt kun pentuja ei olekkaan tulossa, päätin pitää kesäloman heti. Ensi tiistaista alkaa kesäloma ja talon maalaamisurakka! Ei se maalaaminen, mutta se vanhojen maalien poistaminen on kettumaista puuhaa!

Viikonloppuna olin Rion ja Becksin kanssa luonnetestissä Turun Vätissä ja molemmat läpäisivät testin hyväksytysti! Rio oli hyvin "Riomainen", jopa reippaampi kuin oletin :). Becks hämmästytti puolustushalullaan! Se pysyi minun ja "uhkaajan" välissä jatkuvasti ja tuijotti hyökkääjää suoraan silmiin.. Molemmilta pojilta löytyy myös taistelutahtoa. Molempiin olen todella tyytyväinen! :) Enyalle on nyt hakusessa luonnetestipaikka loppuvuodelle..

Viime viikolla hoideltiin heppoja 5 päivää, kun kaverin perhe oli reissulla Itä-Suomessa. Siinä sivussa tietysti huolehdittiin kanat ja Simppa-kissa :). Mies innostuin ratsastamaan molemmilla hevosilla ja menikin paaaaljon paremmin kuin olisin uskonut! Kaikki tuntuu omaavan outoja luontaisia ratsastuskykyjä.. paitsi minä! Serkkupojan polttariporukkakin kävi tallilla viime viikolla ja "lehmipoikakin" osasi mennä hienosti yksin hetken alkujäykkyyden jälkeen :)

Mulla on taas paskamaista yskää. Juuri kuukausi sitten söin antibioottikuurin samanlaiseen köhinään, joka jatkui ja jatkui. Tuntuu koko ajan kuin kurkku ja keuhkoputket olisivat todella kuivat, kurkku on karhea ja tuntuu ettei happi aina kulje ihan täysillä. Siniseksi en sentään ihan vielä ole vetänyt, mutta kenties lauantaina kaatosateessa sitten joutuu kokemaan senkin, kun lähdetään ravaamaan Sannan kanssa kehiä neljän uroksen ja yhden nartun kanssa :D. Lauantaille on myös järkätty "sukujuhla" äidin puolen suvulle, johon on tulossa vajaa 100 ihmistä.. toivottavasti ei sade pilaa bileitä!

Ainiin! Yksi tärkeä asia meinasi vallan unohtua.. Meille on tulossa merletyttö! Vihdoinkin! Tyttösestä kerron lisää myöhemmin mikäli kaikki nyt menee niin kuin oletetaan. Nyt vaan pitäisi malttaa odottaa..

08.06.2010

Ei me turhia murehdita!

Tänään oltiin sateisessa (kuinkas muuten?) Harjavallassa ryhmiksessä. Pk. collieita oli ilmotettu hurjat 70 kappaletta, joten on todella tyytyväinen Rion tulokseen isossa avoimessa luokassa (18 avo urosta), jossa Rio oli ERI4. Rion arvostelun voi lukea uutisista :). Mocca sai tuomarilta EH:n koska tuomarin mukaan Moccalla on liian leveät liikkeet.. Esitin myös Moccan siskon Ruskan, joka nappasi edellisessä näyttelyssä junnuluokasta SERTin ollessaan PN4, tänään sijoitus PN3 yli kolmestakymmenestä nartusta! Hieno suoritus nuorelta tytöltä :). Mutta kyllä se likka onkin kaunis!

Ensi viikonloppuna lähdetään kahden uroksen voimin luonnetestiin. Ekaa kertaa asialla meikäläinen. Olen tutustunut luonnetesteihin vain videoiden kautta, joita onneksi paljon netissä on nähtävillä. En siis ihan täysin ummikkona mene paikalle.. melkein kylläkin :)

Uuden nartun tuleminen peruuntui. Maailmalta piti tulla soopelityttö laumaamme sulostuttamaan, mutta tällä kertaa ei meille pentua syntynyt. Maailmalle on nyt laiteltu kyselyitä mahdollisesta merletytöstä.. josko sellaisen vielä joskus saisin, kun sellaisesta olen haaveillut siitä asti, kun ekasta colliestani Pami-prinsessasta aika jätti.

Etiäppäi sano mummo lumes, ei me jäädä pieniä juttuja murehtimaan :)

29.05.2010

Kapteeni Rossi & Sasan kilppari

Koko yön pyörin ja hyörin, kun mielessäni panikoin Sasan verikoetuloksia. Sain nukutuksi muutaman tunnin ennen kuin kello soi ja veimme vanhemman pojan tutustumaan esikouluun. Poika jäi koululle muutamaksi tunniksi ja kivaa oli kuulemma ollut :). Töihin lähtiessä minä onneton jätin avaimet kotiin, joten soittelin Terrasta pomolle, että koska hän on työpaikalle menossa, jotta pääsen samalla ovenavauksella. Minä ja mun laho pääni! Kovasti on taas pihahommia suunnitteilla ja vihdoin viimein myös talon maalaaminen. Etupihalle tehdään muutamia muutoksia ennen aidan rakentamista. Mies rakensi kunnon portin koirien juoksutarhaan viikonloppuna. Jo oli kyllä aikakin.. oli sen verran repaleinen ja nippusitein paikattu verkon pala porttina jo jonkin aikaa :)



Sasan verikoetulokset sain iltapäivällä ja kokeista selvisi Sasan sairastavan kilpirauhasen vajaatoimintaa. Munuaisarvot olivat hieman koholla, mutta eläinlääkäri ei pitänyt sitä hälyttävänä, vaan sanoi sen melko varmasti olevan iän mukanaan tuomaa rappeumaa. Päätin nyt kuitenkin aloittaa Sasalle munuaisia säästävän ruokavalion mahdollisimman pian. Neljän viikon päästä on kontrolliverikokeet. Itse siis olen sairastanut kilpirauhasen vajaatoimintaa yli 10 vuotta, joten tiedän suunnilleen missä mennään eikä asia ihan uutta siis ole. Aloitan tänään Sasalle Thyroxin-lääkityksen. Saimme eläinlääkäriltä Sasalle myös korvatippoja ja ostin pari pulloa shampoota, jolla pesen sasan viikon välein ainakin kolme kertaa. Uutiset olivat sinällään helpotus, sillä pelkäsin jotain todella pahaa löytyvän verikokeista.

Sanna on parasta aikaa matkalla Ruotsiin hakemaan Rossia Suomeen. Hän viestitteli laivasta iltapalalla ja pyysi mua arvaamaan minkä niminen kapteeni laivassa on. Rossipa tietenkin, mikäs muu :D "Kapteeni Rossi toivottaa matkustajat tervetulleeksi!"- on varmasti saanut Sannan hymyilemään :). Sanna kotiutuu reissusta viikonloppuna ja toivottavasti pääsen näkemään Rossin mitä pikimmin ja tutustumaan pikkuiseen herraan lähemmin. Toivottavasti Sannalla on kiva ja turvallinen reissu.

Enyan toinen astutus Poken kanssa meni jälleen ihan nappiin. Jos voi sanoa, niin ehkä jopa vielä paremmin kuin ensimmäinen. Nyt sentään ehdittiin kaikki kunnolla mukaan, vaikka nytkään ei Poke-poika paljon hommissa aikaillut :). Enya oli tyytyväinen ja niin näytti olevan Pokekin. Otettiin tietysti asiaankuuluvat hääkuvat hääparista ja nyt odotellaan muutama viikko, jotta nähdään onko pikkuisia tulossa :)


06.05.2010

Pentutoiveita ja karvattomia laikkuja

Piti alkaa katselemaan realityhömppää netistä, kun talo vihdoin hiljeni. Hitsiläinen, ei ollut vielä uusia jaksoja netissä, joten ei jäänyt vaihtoehdoksi kuin kirjoitella tänne tai lähteä sänkyyn lukemaan :). Laitoin musiikkia soimaan ja ajattelin muutaman rivin rustailla.

Enyan juoksu alkoi (Becksin nenä ei petä ;)) ja tyttö on nyt kertaalleen astutettu Pokella (Leaftribe Painted Black). Astutus onnistui hyvin. Eka kerralla käydessämme päivä ei ollut oikea ja sen huomasi sekä uroksesta, että Enyasta varsin selvästi. Tänään mennessämme paikalle oli meininki jo ihan eri luokkaa molempien taholta :). Jäi hääkuvakin ottamatta siinä hötäkässä, niin kiirettä piti! Ehkä se vielä ehditään toteuttaa.

Huomenna ollaan aamupäivällä menossa eläinlääkäriin mamma-Sasan kanssa. Sasan karvasta on tullut kummallista "höttöä" ajan kuluessa ja karva on aina todella "likaisen oloista" ja rasvaista, ihan kuin se olisi rasvaisessa pölyssä. Eilen huomasin, että Sasalta lähtee karvaa tuhottomasti paikoitellen kyljistä ja selän päältä ihan laikuiksi asti. Tänään ollaan sitten menossa eläinlääkäriin, jossa otetaan kilpparikokeet, verenkuva ja maksa-arvot, samalla napataan raapenäytä ja teippinäyte Sasan ihosta. Hain apteekista Hexocilia ja pesin Sasan sillä tänään. Sasa ei raavi ja loisia sillä ei ole. Hitto, että olen huolissani!


Tänään kuulin kivoja uutisia Becksin tyttöystävästä Veerasta. Veera on todettu kantavaksi ja pentuja odotellaan syntyväksi touko- ja kesäkuun vaihteessa! Innolla täällä jo odotellaan! :)

Jännitän huomista eläinlääkärireissua niin paljon, ettei ajatus oikein kulje.. Paras jättää kirjoittaminen toiseen ajakohtaan..

04.05.2010

Pääsiäistipun kurkistus

Oksennustaudit selätetty, töitä tehty ja tallilla viihdytty, eli normaaliin arkeen on palattu :). Nyt eletään pääsiäisen aikaa, joten on kokonaiset 4 lomapäivää. Eilen olin ratsastamassa ja valittiinkin uusi metsäreitti hevosten kanssa. Matkan varrella oli jännittäviä elementtejä (ainakin hevosten mielestä), kuten pölkkysilta ja huisasti vettä jossa joutui kahlailemaan. Ilma oli suurenmoinen! Ei tuulen hiventäkään, vaikka ratsastettiin lopuksi vielä rannan tuntumaan Yyterissä ja aurinko paistoin jo niiiin lämpimästi. Lumet ovatkin kyllä saaneet kyytiä viimepäivien aikana. Uusi satula oli mainio hankinta! Ostin siis rungottoman Barefoot Cheyenne satulan, siihen kuuluvan tyyriin satulahuovan, Barefoot jalustinhihnat sekä nahkaisen kouluvyön. Rahaa paloi ja mies tykkäsi jälleen hankinnoistani, kuten aina! :)

Tänään olin tekemässä aamutallin ja ruokin lampaat ja kanat. Aina välillä hommien lomassa ihailin juuri eilen kuoriutunutta pääsiäistipua, joka kerran pari kurkkasi emojensa alta pesästä. Emojensa monikossa siksi, koska kanojen kopissa tallissa hautoo 3 mustaa mammaa vierekkäin :D

Enya ilmeisesti tekee juoksua, koska Becks on ihan liian kiinnostunut Enyasta. Viimeksi Becks alkoi näyttää kiinnostumisen merkkejä yli kuukautta aiemmin ennen juoksun alkua, joten tässä nyt sitten odotellaan mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Kenties vain kevät on sekoittanut Becksin syrämen tai ehkä se on kokenut Enyaan rakastumisen uudelleen.

Becksillä kävi tyttöystävä astutettavana menneellä viikolla muutamaan otteeseen. Vähän jännitti miten menee ekakertalaiselta, mutta hämmästelin vain sivummalta, kun jätkä hoiteli hommat. Isänsä poika! :D Nyt odotellaan jännittyneenä sitten sitä, että tuleeko Becksistä isukki.

Nyt on varmistunut se, että meille on tulossa pehkouros. Poika ei jää kuitenkaan kotiin, vaa muuttaa kaverini luo asumaan. Pentu on tulossa joidenkin viikkojen kuluttua :). Vähän harmittaa antaa se muualle asustelemaan, mutta täällä meillä koiria on jo ihan riittämiin ja hoidettavaa ja huolehdittavaa riittää jo näissäkin omiksi tarpeiksi. Narttu tosin on haaveissa vielä tähän joukkoon jossain kohtaa.. mikäli astutettu emä on kantavana ja mikäli tyttöjä pentueeseen alkukesästä syntyy :)

Eilen maistoin lampaanlihaa ekaa kertaa elämässäni ja kokoajan ajattelin lammaskaveriani Elmeriä kumppaneineen.. Hyväähän se silti oli, kun mummu oli sen valmistanut :). Lisäilen tallikavereistani kuvia jossain kohtaa albumiin ja laitan linkin sitten myös tänne blogiin. Nyt pitää lähteä puunaamaan Dustinia, sillä Sanna lähtee sen kanssa näyttelyyn huomenissa. Tällä hetkellä Dustin on vielä tuolla mutaisella pihalla juoksentelemassa.. saapa nähdä tuleeko siitä siistiä mitenkään..


Hyviä pääsiäispyhien jatkoja kaikille!

03.04.2010

Yrjö tuli kylään

Mikä herätys näin aamutuimiin (klo. 3:00)! Poika oksensi sänkyyn. Tässä on nyt sitten siivoiltu koko aamuyö ja ajattelin hetken vielä valvoa ja seurailla pojan vointia. Käytin koiriakin vielä happihyppelyllä juuri äsken, kun mieskin heräsi touhuihimme. Mahatauti on siitä perseestä, että koko kämpän saa siivota moneen kertaan ja sängyt on oksennuksessa, kun yrjö lentää :(.

Nyt on hevoselle uusi satula tulossa, lisähärpäkkeineen. Varmaan viimeistään maanantaina on postissa :). Tänään tilasin vielä koulusatulavyön Börjesiltä, josta tulee aina kaikki tilatut tuotteet todella äkkiä. Hööksistä ja Horzelta saa odotella kamoja välillä 2kk, joten niistä en tilaile enää yhtään mitään.

Maikki kävi taas hieromassa Ronjaa maanantaina ja likan selkä on paljon parempi! :) Toivottavasti se ei enää kipeydykkään niin pahasti, kun aiempaa satulaa ei enää käytetä. Sain hyvät venyttelyohjeet Maikilta ja uskoisin niitä voivan soveltaa myös koirien venyttelyyn. Ronja tykkäsi kovin, kun venyteltiin kylkiä ja jalkojen lihaksia, se selvästi tuntui hepasta hyvältä.

Johanna lähetti tänään ihania kuvia Ronjasta, kun se makaili auringossa heinien päällä lumisella laitsalla aurinkoa ottaen! <3 Ronjan albumista voi tiirailla kuvaa, jos haluaa :)

25.03.2010

Viikonloppu mennä hurahti

Viikonloppu meni taas suurimmaksi osaksi hevostelun merkeissä. Mummulla käytiin lauantaina illalla, muualla ei tullut kyläiltyä. Mummu on kutonut niin upeat vanttuut meille kaikille tässä talven aikana. Kiitos mummu <3

Lauantaiaamuna lähdin tallille siivoilemaan ja katsastamaan Johannan kanssa uutta rungotonta satulaa. Siinä määrin pidän kyseisestä laitoksesta, että pitää meillekkin hommata samanlainen! Mieskin jo antoi luvan hankinnalle :D. Sami haki lauantaina hevosille kivennäistä ja arnikaa Ronjan selkään laitettavaksi. Ronjan selkä on jo nyt huomattavasti parempi ja hieroja tulee huomenna toisen kerran paikalle. Ollaan venytelty Ronjan kylkiä ja selkää ohjeiden mukaan ja tehty jalkatreeniäkin ohjeiden mukaisesti.

Sunnuntaina pääsin tekemään aamutallin ja kyllä touhua riittikin! Oli ihana kömpiä talliin Ruusun heti tervehtiessä ovesta tulijaa :). Hevosille aamusapuskat, kanoille puhdas vesi ja sapuskat, Ronjan selkään arnikaa, loimet selkään ja hevoset laitumelle, heinäpaali hepoille heinäkontista laitsalle, veden vaihto, lampaille paali heinää ja vedet, karsinoiden siivous, iltasapuskat ja heinät illaksi sisälle, Ronjalle loimen vaihto.. Kyllä Johannalla riittää hommia! Tallilla on kaverina labukka Helmi ja bassethound Arttu sekä tallikissana Simppa-arpinaama. Helmille viskoin lumikokkareita ja rapsuttelin toki lampaat ja haukut heppojen lisäksi läpi :)

Ajattelin sittenkin ilmoitella muutaman koiran Ahlaisten näyttelyyn turkkitilanteista huolimatta. Menee muuten kaikki kevään näyttelyt sivu suun. Pitää toivoa, että Enya sen verran venyttää tuota karvaansa runsaan kuukauden aikana, ettei se näytä ihan kaljulle kehässä. Rion ja Becksin kanssa ei kannata edes haaveilla kevään näyttelyihin; molemmat tiputtavat yhä karvaa. Dustinistakin lähtee karvaa, mutta pojalla on sitä niin paljon, ettei se näy missään :). Dustin siis varmaan lähtee myös Ahlaisiin mukaan, vaikka järkevintä olisi antaa nyt pojan kehittyä ja kasvaa..

Muutama ulkomaanvahvistuskin on tulossa tämän vuoden puolella meitin eloa sulostuttamaan. Näillä näkymin pk collie uros ja narttu. Näistä myöhemmin lisää.

21.03.2010

Heppastelua

Lumi oli kovaa vauhtia jo sulamassa, mutta eilen satoi lunta kymmenisen senttiä. Öisin on ollut ihan kunnolla pakkasta täällä länsirannalla, toki pikkuisen leudompaa täällä rannikolla, kuin tuolla sisämaassa päin. Huomiseksi on luvattu lisää lunta. Hienoa. Tämä on ollut kunnon talvi pitkästä aikaa, pakkaset alkoivat jo ennen joulua ja sen jälkeen ei kurakelejä ole nähty. Toivottavasti näitä talvia saadaan lisääkin tulevaisuudessa! :)

On tullut paljon touhuttua heppahommia viimeiset viikot ja viikonloput. Hevoshieroja Maikki Saari kävi hieromassa Ronjaa viime sunnuntaina ja tulee uudelleen maanantaina. Otin häneen yhteyttä, koska huomasin Ronjan selän olevan jumissa ja oikeassa sitten olinkin. Muuten Maikki kehui Ronjan kuntoa, mutta tuo vähän silloin tällöin vaivaava vasen etunen on kuitenkin tehnyt sen, että Ronja seisoo hieman vinossa ja oikean puolen lihakset ovat "kehittyneemmät"/isommat. Kaksi eläinlääkäriä on tutkinut Ronjan kintun ja toinen sanoi juuri eilen, ettei sitä ontumista edes huomaa. Mutta olen niin tarkkasilmäinen mimmi, että huomaan pienetkin "viat" elukoissani.. liian tarkka silimä kenties? :P Saan kamalia traumoja ja menetän yöuneni heti, jos elukat eivät ole kunnossa. Eilen eläinlääkäri oli sitä mieltä, ettei jalan kanssa ole kiire klinikalle, kun kerroin Ronjan ontuneen etustaan jo edellisessä kodissaan (kuulin tämän vasta vähän aikaa sitten..) ja tuo vaivakin ilmeisesti johtuu edellisessä kodissa tapahtuneesta loukkaantumisesta. Klinikalle olen menossa Ronjan kanssa kevään aikana, kunhan saadaan joku ajamaan kärry Tampereelle klinikalle. Itselläni kun ei korttia ole.. vielä.. -kään!

Maikki jätti meille ohjeet Ronjan liikuttamiseen. Ollaan siis tehty venytyksiä ja "jalkojennostelureeniä". Olen juossut hiki hatussa pitkin laitsaa talutellen Ronjaa pienten "esteiden" yli. Hevonen innostuu tästä aikaslailla ja on selvästi mielissään uudenlaisesta tekemisestä. Yleensä tuon jälkeen Ruusu ja Ronja ottavat laukkaspurtit kimpassa ja tänään hyppivät myös itsekseen näitä pieniä "esteitä"! Oli muuten suloista katseltavaa! :D

Ainiin! Ja Ronjan mukana ostettu Ronjan satula on TÄYSIN epäsopiva Ronjan selkään. Harmittaa, kun ei itse ennen ole moista tajunnut. Eli satulakauppaan mars! :)

17.03.2010

Turinoita keskiyöllä

Taas on yksi räkätautikierre ohi. Kolmisen viikkoa meni niin, että aina joku perheestä oli sairaana. Pojat olivat kokonaiset 2 päivää tarhassa koko helmikuun aikana, kun hoitopäiviä normaalisti on 12 per kuukausi. Ei tietenkään viety poikia tarhaan, kun mies tai minä oltiin sairaana. Saivat pojatkin olla kotona. Muistakkee ihmiset parannella itsenne flunssista kunnolla, sillä jo 3 tuttavaani ovat saaneet jälkitautina keuhkokuumeen ja meitin Jonakselle 5v tuli keuhkoputkentulehdus.

Eläinlääkäri kävi rokottamassa hevoset männä viikolla toisen kerran ja tsekkaamassa samalla tammojen hampaat. Molemmilla hampaat hyvässä kunnossa :). Olen tyhjennellyt heppatarvikkeita (kyllä niitä jo on kertynytkin!) kaapista ja laittanut myyntiin kaikki liian isot loimet. Kaksi meni jo kaupaksi, yksi on vielä myynnissä. Eli mikäli kiinnostaa uudenveroinen, sinisävyinen 155cm fleecevuorellinen sadeloimi, niin otahan yhteyttä! Samaa vauhtia on täytelty kaappia uudelleen, villaloimi ja vuoreton sadeloimi kesäksi tuli tilattua ja vielä odottelen yhtä fleecevuorellista sadeloimea saapuvaksi postiin. Samalla tilasin koirille oluthiiva-valmistetta, joka on hyvä b-vitamiinin lähde. Joskus sillä hoideltiin eläinlääkärin vinkistä muutaman koiravanhuksen kakansyöntiä pois ja hyvin toimi.

Kevättä on selvästi jo ilmassa ja pakkastenkaan paukkuessa ei ilma ole niin raakaa. Aurinko sulattaa jo lunta kovaa vauhtia ja räystäistä tippuu vesi päivisin. Elukat nauttivat auringosta selvästi ja tietty me ihmisetkin. Lauantaina pojat olivat luistelmassa Sampan kanssa, kun minä tein tallihommia tallilla. Ihastuin Johannan Elmeri-lampaaseen, jota jäin rapsuttelemaan (kakkakärryjen tyhjennysreissulla) lampaiden laitumelle. Pitää ottaa Elmeristä ja laumakavereista kuvia seuraavaksi ja laittaa muutamia tännekkin :). Illalla lähdin pikkusiskon kanssa Club For Fiven You're The Voice-kiertuekonserttiin Promenadikeskukseen ja oli todellakin upea keikka! Ilmanmuuta ollaan menossa syksyllä uudelleen, jos Poriin tulevat. Siskolle tämä olikin jo toinen kerta, kun näki livenä Club For Fiven. Sille, joka ei tiedä millainen yhtye tämä on kerrottakoon, että kyseessä on cappella-lauluyhtye, pätkiä lauluista voi kuunnella täällä: http://www.clubforfive.fi/intro/ tai tietysti you tubesta.

Pari koiraa on ilmoitettuna luonnetestiin kesäkuulle ja Dustin lähtee Sannan kanssa itä-Suomeen näyttelyyn ensi kuun aikana. Dustinin viimekertainen näyttelyreissu ulkomaille peruuntui Helsingin satamassa Sannan auton sanottua sopimuksensa irti. Prkleen pirssit! :D

Tänään tuli siivottua kotona urakalla ja taas on kiva katella ympärilleen siistissä kodissa :). Kävi vieraita illalla ja oli oikein mukavaa rupatella kaverien kanssa pitkästä aikaa ja lapsillekkin oli seuraa heidän lapsistaan. Vaan kun olisi aikaa tavata tuttavia useammin..

Surullisiakin uutisia mahtuu näihin muutamaan viikkoon. Aiemmin blogissani olen kirjoitellut enoni perheen koirasta Retusta, joka oli jo edesmenneen Pami-prinsessani ja Ronin hyvä kaveri pennusta asti nukkui pois :(. Lämmin osanottoni Retun kotijoukoille. Meillä kaikilla on tätä mustaa kaikille kilttiä poikaa kova ikävä :'(

07.03.2010

Yökukkuu!

Yön utuisina tunteina on aikaa välillä tänne rustailla, kun jälkikasvu nukkuu, koirat on yökusella käytetty ja pikkuhiljaa talo hiljenee. Olen yökukkuja ja nautin hiljaisuudesta ja omasta rauhasta. Välillä monen monta tuntia tulee juteltua kaverien kanssa puhelimessa tai kotisivuja väännellen tai ihan vaan lukien tai leffoja/sarjoja itekseen katsellen.

Töissä olen yleensä paikalla aina ensimmäisenä. Edes radiota en avaa, vaan nautin rauhallisuudesta, kiireettömyydestä ja hiljaisuudesta tehden töitä ja välillä ääneen itsekseni asioita pähkäillen :). Perheeseen kun kuuluu kaksi tarhaikäistä lasta ja kuusi koiraa, ei täällä paljon hiljaisuutta ja rauhallisuutta kotona koe, kuin pelkästään yöaikaan.

Tällä hetkellä Dustin kolistelee petiään luunsa kanssa touhuten. Muuten ei kuulu kuin koneen vaimea hurina ja poikien pieni tuhina, kun nukkuvat tuossa selän takana meidän isossa sängyssä.

Tallille on kiva könytä varsinkin viikonloppuisin, kun pääsee lähtemään sinne ajoissa päivällä. Saa pikkuhiljoo rauhassa siivoilla tallia, karsinoita ym. ja ruokkia elukoita. Viime lauantaina olin tallilla ypöyksin ja tarjoilin kanoille heti herkkuaterian, joten tallissa oli melekosen hiljaista. Välillä kävelin laitumella auringonpaisteessa ja kuvailin hevosia. Ronja nukkui silmät kiinni pikkulaitumen peränurkassa, enkä saanut likkaa kunnolla hereille. Ajattelin antaa neidin rauhassa levätä ja nauttia lämpimästä kelistä :). Ruusu taas käveli rauhallisesti sivullani seuraten ja oli hyvinkin kiinnostunut siitä mitä teen :D. Se tuuppi minua välillä hiljaa turvallaan tai tökki kameraa ja ihmetteli vempeleestä lähteviä ääniä. Käveli eteen, kun zoomailin maisemia ja Ronjaa ja alkoi nuolla käsiäni. Suloisia polleja nuo tytöt <3. Tarkoitukseni oli irtojuoksuttaa Ronjaa tuona kauniina lauantaipäivänä, mutta en raaskinnutkaan, kun toisella oli niin rento meininki aurinkoa ottaessaan :)

Meillä on mies kuumeessa ja räkätaudissa. Toinen pojista oli samaisessa taudissa viime viikolla. Tänään nousi nuorimmaiselle kuume.. Toivottavasti tuosta tokenevat nopeasti, jotta pääsemme yhdessä taas nauttimaan talvesta niin kauan kun kauniita ilmoja riittää.

Yllätyin miten hienosti meitsin pojat luistelevat! Ekaa kertaa, kun mentiin kentälle luistimet jalassa pidin pienen palopuheen, että kentällä ei sitten kitistä ja hermoilla ja varoittelin kaatumisista. Jätkäthän lähtivät luistimilla kuin vanhat tekijät konsanaan! Nyt luisteleminen onkin poikien lempipuuhaa :). Itse en luistimia jalkaani ole uskaltanut laittaa, jotten katko luitani. Mies onkin parempi opettamaan noita poikia luistelemaan miesten tavalla, minä en osaa kuin muutaman piruetin ja letkeän hypyn... not.


16.02.2010

Pupujen taivaassa on hyvä olla

Vuonna 2005 meille tuli eläinsuojeluyhdistyksen kautta pieni leijonanharjasristeytys Waldemar. Sen arvioitu syntymäaika oli v. 2003. Se oli pelastettu pienenpienestä häkistä ilman suojaa ja ruokaa/vettä jonkun talon pihamaalta.

Meille muutettuaan se sai kaverikseen Wilman (leijonanharjasristeytys hänkin) ja elivät isossa ulkotarhassa ja sisätiloissa koko elämänsä yhdessä. Yhden kerran Waldemar sairastui suolitukokseen, jota sitten hoidettiin parafiiniöljyllä ja peräruiskeilla sekä tietysti hierottiin vatsaa eläinlääkärin ohjeiden mukaan, syötettiin ruiskulla suuhun porkkanasosetta jne. Waltsu selvisi tukoksesta ja eleli rinsessa Wilman kanssa onnellisina pupuina aina tähän päivään asti yhdessä.

Edellispäivänä Waldemar söi tavanomaiseen ahneeseen tahtiinsa, mutta jo eilen huomasin, että kanien ruokaa ei ollut kulunut tavanomaiseen tahtiin. Waldemar vaikutti kuitenkin olevan ok ja oli ulostanut kippaan normaalisti. Tänään ei Waldemaria näkynyt, kun vein kaneille tuoretta ruokaa ja kaivoin sen ulos pesäkopista. Waldemar vaikutti olevan ulkoisesti ok, mutta narskutti hampaitaan tosi kuuluvasti yhteen. Koitin kurkata sen suuhun, nähdäkseni limakalvot, mutten onnistunut yksin, joten päätin että menen miehen kanssa uudelleen katsomaan tarkemmin pupua.

Kani oli jotenkin veltto, laittoi kyllä vastaan hieman, kun sitä tutkin, mutta kun käänsin sen selälleen, se ei pyrkinyt pystyyn. Silmät eivät reagoineet kunnolla, mahassa ei tuntunut tukosta ja se oli muutenkin normaali. Ulostanut oli normaalisti. Laskin Waldemarin lattialle ja se jäi sille sijoilleen kyljelleen ja päätimme miehen kanssa, että Waldemarin on aika päästä pois ja lähdin soittamaan eläinlääkärille, jota en (yllätys) saanut langanpäähän.

Waldemar kuitenkin nukahti ikiuneen tämän "lopullisen" päätöksen tehtyämme :(

Waldemar oli suuri persoona, pieni "koiramainen" herrasmies, joka piti kaikesta syötäväksi kelpaavasta ja kaikista ystävällisistä ihmisistä, jotka häntä halusivat rapsuttaa. Nyt Wilma on yksin ja en tiedä mitä Wilman kanssa tehdä.. tuntuu pahalta jättää Wilma yksin, ilman lajitoverin seuraa :(

Nuku rauhassa pieni, suloinen pupupoikani. Kaipaamme sinua kovasti :'(

Waldemar "Waltsu" 2003 - 10.2.2010


10.02.2010

Tyhjä laidun

Eilen tuli haeskeltua hevosia jonkun aikaa iltasella, kun menin töiden jälkeen tallille. Tammat olivat lähteneet tarhastaan niin lujaa, että porttikiinnike oli levällään pitkin pituuttaan. Äkkiä haettiin taskulamppua ja riimunarua ja lähetettiin auto ajelemaan pitkin teitä, josko hevosia näkyisi. Etsittiin taskulampun valossa jälkiä ja kurkittiin isolle laitumelle josko tammat olisivat siellä. Ei vilahdustakaan... eikä sen puoleen ääntäkään. Tallin kulmilla sitten kiekasin ilmoille "ROOOOONJAAAAA!!", naksauttelin ja vihelsin ja samassa Johannan taakse ilmaantui tuttu varjo. Ronjahan se siellä ja Ruusu perässä. Eivät olleet tytöt pitkälle onneksi lähteneet.. luultavammin olivat metsänlaidassa syömässä kuusenoksia :). Ylimääräisiä sydämentykytyksiä tuo tapaus toki meikäläiselle aiheutti. Pääasia, että tytöt löytyivät suht koht kunnossa; Ruusu oli ilmeisesti hokilla repinyt etusensa, jota eläinlääkäri tänään kävi kurkkaamassa. Samalla eläinlääkäri pisti hevosille jäykkäkouristusrokotteet ja vilkaisi Ronjan etusta myös.

Vapaa-aika on kovasti kortilla nykyään, jonka varmaan jo tämä hoidettavien elukoiden määräkin kertoo :). Työssäkin pitää käydä ja kiikutella poikia tarhaan ja kerhoon viikolla. Vapaa-ajatkin pakkaa helposti kulumaan elukoiden parissa ja niiden kanssa touhuten. Sain juuri kaikkien koirien tassut ja kynnet leikattua, sekä harjattua nuo karvanlähtöiset. Ajattelin, että nyt voi harjata turkit pois, kun isot pakkaset on ohi, mutta näyttää pakkaset taas kiristyvän. On tuota turkkia noilla lassieilla vielä sen verran, ettei ihan heti kuitenkaan ulkonakaan vilu tule :)

Enyan pentua kävin moikkaamassa viime viikonloppuna Ulvilassa. Enyan kasvattajan luokse jäi kasvamaan Enyan soopelitytär "Mimmi" ja kovasti oli tyttö äiteensä oloinen ja näköinen. Olisin voinut tuoda sen kotiin, niin oli sievä likka :)

Vuosi vaihtui surullisissa merkeissä, kun vietettiin kahden sukulaisen hautajaisia. Toinen oli mummuni veli ja toinen nuori serkkupoika. Nämä asiat laittaa miettimään elämää aina vähän enemmän ja erilaiselta kantilta..

21.01.2010

Neuvo Uudelle Vuodelle

Jospa sanan tai pari vääntäisi tännekkin. Ei oikein irtoa juttua, vaikka sitä kai ehkä kirjoitettavaksikin asti pääkopassa olisi, mutta kun tökkii, niin tökkii!

Lähdetään helposta aiheesta liikkeelle. *Luova tauko*

Mies leikkii alakerrassa tietokoneidensa parissa ja minä tulin juuri koirien kanssa yöpissatusreissulta. Samalla kävin kurkkaamassa kaneja ulkona (se on jokaöinen riittini :)) ja vein niille vettä ja naposteltavaa samalla. Olin huolissani noiden isojen pakkasten aikaan kaneista, kun eivät menneet lämpöeristettyyn koppiinsa jonka sisällä on aina plussa-asteita. Kanit ovat kyllä sisätiloissa, mutta eivät lämmitetyssä tilassa. Ilmeisesti pakkaset eivät niitä haittaa, mutta kyhäsin niille kuitenkin heinistäkin suojan, kun kerran koppi ei kelpaa. Ehkä se heinäsuoja on sitten parempi ja riittävä. Ilo on nähdä, että Wilma on parantumaan päin. Wilma on tyttökanimme ja huomasin tuossa ennen joulua, että sen silmien välistä on karva lähtenyt kokonaan ja tuo karvaton laikku kasvoi päivä päivältä isommaksi. Eläinlääkäriltä saimme lääkkeen, jota käytetään sienitulehduksissa kanien ihoon (oli muuten koirien korvatippoja) ja hyvin näyttää karva jo kasvavan takaisin :)

Hevostelu on jäänyt aika vähälle pakkasten vuoksi, mutta toki tallilla silti tulee käytyä ahkerasti melkein joka päivä. Suunnitelmissa on tulevana pyhänä (keskiviikkona) lähteä ratsastamaan, mutta taitaa tuo pakkanen olla taas kiristymään päin. Hevosilla on nyt ollut vapaa heinä tarhassa/laitumella isojen pakkasten aikaan ja tietty lämpimät toppikset päällä. Tytöt ovat pärjänneet mainiosti ja voivat hyvin :). Talliin muutti jouluviikolla kanoja ja kukko. Yksi kana oli löytynyt eräänä aamuna Ronjan karsinasta pitämästä Ronjalle seuraa :D

Mulla ei sen kummosempaa lomaa ole töistä ollut. Joulun tietämillä 4 päivän putki ja uuden vuoden tienoilla yksi päivä :). Töissä on kiirettä, eli hommaa riittää!

Joulu oli suvullemme surullinen, sillä nuori serkkuni nukkui pois 23.12. Tuo tapaus pysäytti kyllä melko tavalla ja on mielessä vieläkin lähes jatkuvasti. Kahdet hautajaiset tulossa. Surullisia asioita :(

Vielä tähän loppuun facebookista bongaamani lausahdus, joka pätee hyvin kaiken kakkan keskellä kieriskeleville:

"Neuvo Uudelle Vuodelle: Käsittele kaikkia stressaavia tilanteita kuin koira. Jos et voi syödä sitä tai leikkiä sillä, kuse sen päälle ja kävele tiehesi."

05.01.2010

Blogiarkisto

Uutiset

4.9.2010

* Dustin tänään Tampereen ryhmiksessä NUO ERI1 PU2 vara-SERT
Tuomari Karin Voye, Saksa

Arvostelu:
"18 months. Harmonically structured. Very good type and expression. Scissor bite. Elegant neck and topline. Chest still needs to develope. Correct tail. Low hocks. Very good coat quality. Very friendly and alert. Movement needs to settle."

31.8.2010

* Moccan lonkat kuvattu -> B/C
* Teri kävi silmätarkilla ja silmät ovat terveet. Lääkäri mainitsi, että Terillä on harvinaisen hyvät silmänpohjat merleksi.

14.8.2010

Raisio KR, Tuomari Tamas Jakkel

* Enya AVO ERI1 PN1 SERT ROP

* Rio AVO ERI3

Väimela, Viro. Tuomari Helin Kasuk-Tenson

* Mocca JUN ERI1 JUN-SERT VP-JUN PU2 --> EE JCH!

Vanhemmat uutiset

Yhteystiedot

Minna Merimaa-Lehti

E-mail: crinoids@gmail.com
Puhelin: 044-2933 833
Lähetä viesti: lomake


takaisin ylös

Sivuston kartta



Yhteystiedot

Minna Merimaa-Lehti
Puh. +358-40-2933 833
E-mail: crinoids@gmail.com
ICQ: 29131905
MSN: nani_prkl@hotmail.com

Tietoa

Ethän kopioi sivuilta mitään ilman lupaa! Kuvia EI anneta virtuaalikenneleille!

Sivuston toteutus

http://www.feedimage.info